lauantai 28. syyskuuta 2013

1. luku - Keisarin uni

Hänen Ylhäisyytensä Keisari Tsa Shen, Itäisen Provinssin hallitsija, heräsi hiestä märkänä ja tiesi, että valtakunnan saattoi pelastaa vain yhdellä tavalla. Tosiuni kummitteli hänen mielessään.

Hän pyyhki otsaansa. Moni kuolisi vielä hänen takiaan.

Hän nousi istumaan vuoteellaan ja hengitti syvään. Sitten hän kutsui palvelijaa sängynpäätyyn ripustetulla kellolla. Kultakirjailtuun kaapuun pukeutunut mies avasi oven ja astui kumartaen peremmälle. Hänen nimensä oli Yao, eikä Keisari pitänyt lomapalatsissaan muita palvelijoita. Yao oli paitsi keisarillinen kamaripalvelija, myös Tsa Shenin henkilääkäri. He olivat serkuksia - Yaon isä oli ollut edellisen Keisarin veli ja johtava kenraali sodassa jugaarikapinallisia vastaan. Nyt Tsa oli Keisari ja Yao palvelija, vain koska toisen isä oli sattunut syntymään puoli tuntia ennen veljeään. Tsan mielestä oli omituista, että niin pieni hetki saattoi määrittää eron hallitsijan ja palvelijan välillä. Huolimatta heidän eriarvoisista asemistaan, Keisari välitti Yaosta. Olivathan he sentään sukua.

”Teidän Ylhäisyytenne, vaivaavatko painajaiset? Tuonko jotain rauhoittavaa”, Yao kysyi.

”Älä”, Keisari sanoi. ”Minun täytyy pitää mieleni kirkkaana. Minulla on sinulle tehtävä.”

”Mitä tahansa, Teidän Ylhäisyytenne.”

”Toivoisin, että jättäisit tittelit pois edes tämän kerran, mutta huomaan, että olet todella päättänyt pitää kirjaimellisesti valan, jonka vannoit kun nousin valtaistuimelle."

"Lupasin osoittaa Keisarilleni hänen asemansa mukaista kunnioitusta ja parhaani mukaan edistää hänen terveyttään ja hyvinvointiaan. Kuolemaani asti."

"Ne pirun visiirit vaativat sinua latelemaan mokoman litanian vain, koska osa kenraaleista olisi halunnut sinusta Keisarin. Suurin osa, itse asiassa. En voi kertoa miten kiitollinen olen, että olet pysynyt uskollisena minulle kaikki nämä vuodet. Kuten sanoin, minulla on sinulle tehtävä, enkä voi luottaa kehenkään muuhun. Tämä kaikki on jo tapahtunut tosiunessa. Sinä tiedät, että tosiunessa nähtyjä kohtaloita ei voi välttää. Voin vain valita parhaan mahdollisen, ja tässä tapauksessa sekin on hirveä. Sinun on mentävä Läntiseen Provinssiin. Onko Hu-kissa oven takana?”

”Se vartioi uskollisesti”, Yao vastasi. ”Haenko sen?”

Keisari nyökkäsi.

Palvelija pistäytyi makuukamarin oven ulkopuolella ja palasi pidellen valtavaa tiikeriä kaulapannasta. Sen pää oli suuri kuin hevosella, ja se tassutteli eteenpäin petollisen laiskasti. Keisari otti sen kuonon käsiensä väliin ja silitti sen jykevää niskaa.

”Vahvaa puudutusainetta”, hän totesi katse lukittuna Hun silmiin. ”Kylliksi, jotta Hu voidaan leikata. Pidä kiirettä.”

Palvelija poistui toteuttamaan käskyä.

Tiikeri kehräsi kuulostaen ylitse kiehuvalta kattilalta. Se luotti ihmis-emoonsa, joka oli kasvattanut sen pienen sylikissan kokoisesta lähtien. Ihminen oli opettanut sen metsästämään. Toisin kuin muut ihmiset, Hun emo näki tarkasti. Siinä mielessä emo muistutti enemmän tiikeriä kuin ihmistä. Hu puski päätään ihmis-emonsa ryppyistä kämmentä vasten ja tunsi sormien puristuvan miellyttävästi niskaansa vasten. Melkein kuin tiikeriemon hampaiden varma ote, mutta siitä Hulla oli vain utuisia muistoja. Ovi aukesi ja käsi nytkähti hiukan.

Hu oli vähällä pompata pystyyn, vaikka tunsi tulijan, sillä emon reaktio oli odottamaton. Se viesti jännittyneisyydestä. Tiikeri nuuhkaisi ilmaa ja haistoi hitusen pelkoa.

”Teidän majesteettinne”, Yao sanoi. Mies ei kuulostanut lainkaan hengästyneeltä, vaikka Hu oli kuullut tämän tossujen kiivaan töpinän kulkevan useamman kerroksen verran ylös ja alas portaita.

Mies antoi emolle jotakin. Emon käsi alkoi taas hivellä Hun kaulaa. Rapsutus sai sen ummistamaan silmänsä. Se tunsi emonsa hengityksen tasaantuvan rauhalliseen rytmiin, ja antoi itsensä vaipua puoliksi uneen.

”Tämä nipistää vain hiukan”, emo kuiskasi ja pisti neulan sen kaulaan. Hu oli saanut ennenkin pistoksia, mutta se avasi silti silmänsä mulkaistaakseen syyttävästi emon suuntaan. Sitä kuitenkin nukutti, voi miten sitä nukuttikaan! Silmät painuivat kiinni, ja hetken kuluttua Hu oli vaipunut tajuttomuuteen.

Keisari nousi, käveli työpöytänsä luo ja otti ylimmästä laatikosta esiin kultauksin koristellun työkalupakin. Hän ojensi sen Yaolle, joka kurkisti sisään. Pakissa oli kirurgisia veitsiä, monenlaisia pihtejä, sekä useamman kokoinen luusaha.

”Mitä tarkalleen ottaen haluatte minun tekevän, Teidän Ylhäisyytenne?”

Keisari asteli vuoteelleen ja istuutui. Hän huokaisi raskaasti.

”Hu-kissalta on poistettava toinen silmä, jotta voimme asentaa tilalle erään merkittävän artefaktin. Voit aloittaa.”

Yao kävi töihin. Vaikka hän olikin keisarillinen henkilääkäri, tällaiseen työhön hän ei ollut ennen joutunut. Keisari katseli paikaltaan sängyn reunalta. Yao työskenteli ripeästi ja pyyhki hetken kuluttua verta käsistään.

”Valmista”, hän sanoi kalpeana ja miltei unohti puhuttelun. ”Teidän Ylhäisyytenne”, hän kiirehti lisäämään.

Keisari ei tuntunut huomaavan. Hän kaivoi untuvatyynyjen alta esiin meripihkan värisen pallon, joka mahtui helposti kämmenelle. Hän näytti sitä Yaolle.

”Tiedätkö, mikä tämä on”, hän kysyi.

Pallo tuntui reagoivan Keisarin kosketukseen ja hehkui hetken. Aivan sen lasimaisen pinnan alla kulkivat väreillen kaikki sateenkaaren värit.
Yao nielaisi. ”Ilmeisesti Teidän Ylhäisyytenne on onnistunut hankkimaan itselleen Rakentajan Kiven.”

Keisari nyökkäsi.

”En kuitenkaan voi pitää sitä”, hän sanoi. ”Kivi ei ole turvassa täällä.”

Keisari astui lattialla makaavan Hu-kissan vierelle ja kumartui painamaan esineen tyhjään kuoppaan silmän paikalle. Pallo alkoi hohtaa, ja veri kuivui sen ympäriltä. Hetken kuluttua loiste sammui. Tiikerin uusi silmä näytti itkeneen mustaa verta, kuin sillä olisi surullinen kasvomaalaus. Toinen silmä oli kiinni. Keisari käänsi katseensa. Eläimen sokea, yksisilmäinen tuijotus häiritsi häntä.

”Ota Hu mukaasi”, hän sanoi. ”Vie se Läntisen Provinssin syrjäseuduille. Etsi viidakosta käsiisi intiaaniheimo nimeltä Awá-akuntsu. He asuvat reilun päivämatkan päässä Provinssin pääkaupungista. Vie heimonvanhimmalle seuraava viesti...”

Sanellessaan viestiään Keisari mietti, pitäisikö Yaolle kertoa tosiunen koko sisältö. Hän pysyi vaiti. Unessakaan hän ei ollut kertonut.

Yao saisi elää viimeiset päivänsä vapaana tulevaisuuden tietämisen tuskasta. Keisari toivoi, että hänelle itselleenkin olisi suotu sama siunaus, mutta oli vielä asioita, jotka hänen oli tehtävä. Hän katsoi luusahaa ja väristykset kulkivat hänen selkäpiitään pitkin. Onneksi puudutusainetta oli vielä jäljellä.

***

Seuraava luku...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä palautetta!